Talvikuvakilpailuun 2020 saatiin vastauksia ”ihan kivasti”, ei pelkästään talviaiheisia. Oheisessa galleriassa esimerkkejä. Kuvan yhteydessä maininta lähettäjästä, kuvat ovat lähettäjän etunimen mukaisessa aakkosellisessa järjestyksessä.
Ethän kopioi kuvia ilman lupaa!
-
Volvo 142 Paltaniemellä. Kuva on ollut jo aiemmin kansikuvana. Anu Huttu -
Sininen hetki, vielä hetki auringonkajoa. Anu Huttu -
Syyskuva. Onko traktorin perässä sivulle heittävä perunannostokone? Anu Huttu -
Noin 10 vuotta sitten, joskus sunnuntaisin, käytiin porukalla ajamassa noin 20-30 km lenkki ja kahvitauko tietysti piti pitää. Mopot ja kuskit Kajaanilaisia. Arto Kokkonen -
Talven odotusta, syysruskaa. Volvo 242 hankittiin uutena Kuhmoon, nykyään Päijät-Hämeessä. Hannu Huovinen -
Mercedes-Benz täydessä vauhdissa. Jukka Lankolainen -
Tämä lunta pöllyttävä Renault valikoitui hallituksen päätöksellä Kainuun Automobiiliuutisten 1/20 kansikuvaksi. Jukka Lankolainen -
Renault 8 Gordini -malli oli suosittu ralliauto, joka tunnettiin Suomessa lempinimellä ”sinisorsa”. Jukka Lankolainen -
Uutta tulemistaan odottelee Mercedes-Benz. Kalle Asikainen. -
”Tähän sammui johtotähti, kävelemään jätkä lähti” runoili joku aikoinaan. Kalle Asikainen -
Zil roskalaatikkovarustuksella. Markku Pohjola -
Huurrekuva. Markku Pohjola -
Raatteentieltä. Markku Pohjola -
Volvo BM 650 lumitöissä Kekkos-seiskalla. Petri Huovinen -
Amazon Mäntän Klubin edessä valmistautumassa Keski-Suomen Mobilistien Talwiajoihin. Petri Huovinen -
Winha 54. Sami Korhonen. -
Winha 54 silloin kun talvet olivat talvia ja kevättalvisin saatiin nauttia raudanlujista hankiaisista. Sami Korhonen -
Hieman järeämpää lumityökalustoa. Sami Korhonen -
Pahaksi onneksi Fiat suistui tienoheen. Satu Mikkonen -
Kauniin värinen, todella siisti Opel. Topi Uhlbäck
Viimeisimmät kommentit