Lauantaina 23.11.2019 otettiin talteen Kajaanin keskustasta Osuuskauppa Maakunnan purettavasta kiinteistöstä kaksi suurta komeaa Lada -mainosta, suuri kiitos yhteistyöstä!
Kainuun Mobilistit ry:n tärkeimpänä tehtävänä on kerätä – tallentaa – esillepanna paikallista ajoneuvo- ja liikennehistoriaa. Mikä sopisi paremmin tähän teemaan kuin tällaiset ”wanhat mainokset”!
Iltapäivällä klo. 16.00 alkaen pidettiin yhdistyksen varsinainen kokous ”syyskokous” ja kokouksen jälkeen kokoonnuimme yhteiselle pikkujouluaterialle ja jäimme viettämään iltaa yhdistyksen tiloihin Sotkamon Juholankylälle.
-
Ensimmäisenä irroitettiin mainos jossa esiintyy aivan ensimmäisen sukupolven ”Nappisilmälada”. -
Tehtävä ei ollut helppo, putoamisvaara oli ilmeinen. Tikkailla Kai Huotari ja Timo Pääkkönen. -
Tikkaiden pitelijöiden huomio herpaantui hetkeksi, onneksi vain hetkeksi. Mika Kärkkäinen ja Petteri Kitusuo. -
Uudempaa takavetolada mallistoa. Mainokseen oli harmillisesti törmäilty useampaan kohtaan! Otettiin kuitenkin varovaisesti mahdollisimman ehjänä talteen. -
Kyltit kuljetettiin yhdistyksen omistamalla trailerilla. -
Mainokset ehjinä ja kuivina perillä Sotkamossa Juholankylällä odottelemassa seinälle kiinnittämistä. -
Kokouksen puheenjohtajana työskenteli Jouni Lukkari. Yhdistyksen sääntömuutos veti kokousyleisön mietteliäiksi. Sääntömuutosesitys päätettiin lähettää Patentti- ja rekisterihallitukselle hyväksyttäväksi. -
Juholankylän tilat oli koristeltu hauskan jouluisiksi. Suurimmat kiitokset kuuluvat tarjoiluista ja järjestelyistä Asikaisen perheelle. -
Mukana oli myös perheen pienimpiä ja nuorisoa. -
Seisovassa pöydässä riitti tarjottavaa. Santsata sai, kertoja ei laskettu. Pikkujouluaterian tarjosi yli neljällekymmenelle henkilölle Kainuun Mobilistit ry.

Viimeisimmät kommentit